sunnuntai 8. lokakuuta 2017

BH-koe ja muuta tottisjuttua


Tottis on Kuutin kans tuottanut harmaita hiuksia (jos niitä nyt enempää voi tulla) pitemmän aikaa. Kuutin kans pyrin välttämään ne virheet mitkä tuli tehtyä mm. Vimpan kans. Muuten hyvä suunnitelma, mutta Kuutti ja Vimpa ovat luonteeltaan valovuosien päässä toisistaan, joten samojen virheiden tekeminen on käytännössä mahdotonta.
Kuutti on huomattavasti toimintakykyisempi ja vilkkaampi koira kuin Vimpa ja alkukoulutus olikin Kuutin kans melko helppoa. Se on ahne ja periaatteessa leikkikin sujui nuorena aika hyvin. Kuutin ollessa reilu vuosikas, jopa ihan arvostettu tottiskouluttaja sanoi, että ilman muuta lelupalkkaus, kun leikkii niin hyvin.
Kuutin kans hommat sujui pari vuotiaaksi asti helposti ja kerkesin jo ilahtua, että kerrankin on koira, jonka kans on kiva treenata ja varmaan kokeissa käyminenkin on kivaa. No väärässä olin. Kun Kuutti aikuistui, niin homma levisi käsiin. 2,5 vuotiaana se oli jo niin häiriöherkkä, että treenitkin tuotti tuskaa, saatikka kisatilanteet. Homma meni tahtojen taisteluksi, joka laski motivaatiota jne. Lopun voi arvata. Vuosi sitten lappalaiskoirien erkkarissa Torniossa tapahtui sellainen pohjanoteeraus, että sieltä oli vain yksi tie ja se oli ylöspäin. Yhtäkkiä mulla oli käsissä täysin ympäristön (koira)häiriötä kestämätön uros, joka oli valmis tappelemaan kaikkien kans, jotka sitä vaan ehdotteli.
Onneksi Tornion episodi oli syksyllä ja meille oli tulossa erilainen talvikausi mm. muutto Ruotsiin joksikin aikaa. Samaan aikaan aloitettiin agility, mikä on auttanut yhteistyöhön ihan hurjasti ja siedättänyt koirahäiriöön hyvin. Tämän vuoden helmikuussa Kuutti tuli melkein kuukaudeksi meidän mukana Göteborgiin ja sai mahdollisuuden olla ainoana koirana ja asua keskellä kaupunkia. Göteborgissa treenattiin paljon olemista vilkkaissa paikoissa ja kuljeskeltiin muuten vaan pitkin ja poikin.
Ehkä ratkaisevin ahaa-elämys tapahtui luopumiskurssilla, jolla käytiin Suomeen paluun jälkeen. Luopuminen on asia mitä olis tämän koiran kans pitänyt tehdä jo pennusta asti paljon enemmän. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Loppukeväästä käytiin tekemässä hallissa tokon alokasluokassa ykköstulos ja olin ihan tyytyväinen koiran tekemiseen.
Paikkamakuu on ollut Kuutille ehkä kaikkein vaikein asia opettaa. Nuorena se makas siellä kuin vetelä makrooni ja ei toivoakaan mistään tarkkaavaisesta ilmeestä. Kun Kuutti saavutti sen kahden vuoden iän, niin alkoi paikkamakuussa aivan uudet ongelmat. Rivissä ei enää ahdistumatta voinut maata, josta seuras vinkumista, liikkumista yms. Lopulta se lähti alokasluokan kokeessa paikkamakuusta, koska viereinen uros oli niin ahdistava. Onneksi Kuutti ei yksin (ilman minun tukea) haasta toisia koiria ja paikkamakuustakin hiipi mamman jalkoihin. Edelleen paikkamakuu on vaikea. Välissä sain jo sen sille mallille, ett koira makaa hiljaa, mutta se edellytti sen, että ohjaaja on kasvot koiraan päin. Pelastuskoiraliiton maastokokeiden paikkamakuutreenit sai taas nousemaan esiin vanhan ongelman eli ääntely tuli takaisin. Minun kieltäminen on koiralle siinä tilanteessa melkein palkka, joten hommaa on ratkottu apparin avulla, joka kieltää haukkumisen. Tämä toimi hyvin, hetken.
Henkilön Päivi Latvalehto kuva.
BH Pilvipolun Sompion Letto

Ilmoitin Kuutin hiukan extempore tämän päiväiseen BH-kokeeseen. Liikkeethän Kuutti osasi, mutta tiesin, että paikkamakuu saattaisi tuottaa ongelmia. Makuutin sitä kotona ja muuallakin rauhallisissa paikoissa ja sain hiljaisia paikkiksia. Häiriössä kuitenkin edelleen haukkumista ilmeni ja sitä treenattiin apparin avulla ja saatiinkin suht hiljaisia settejä. Pelkäsin hiukan etukäteen, että treenikerrat ei riitä ja siinä olin oikeassa. Tämän päiväinen paikkamakuu oli muuten kyllä hyvä eli paikallahan se pysyy, mutta sitä asiaa oli taas Kuutilla ihan liikaa. Haukkuminenhan loppui toki kuin seinään, kun sain luvan kääntyä koiraa kohti J
Meillä siis kävi hiukan huono arpaonni eli jouduttiin ekana paikkamakuuseen ja yritin viritellä koiraa aika maltillisesti ja sainkin sen tosi hyvässä mielentilassa ilmoittautumiseen saakka. Siinä kävi sitten niin, että jossain lähistöllä rähähti koira ja Kuutti reagoi siihen jostain syystä aika voimakkaasti ja äänteli jos siinä ilmon yhteydessä. Siinä ei paljon ollut enää tehtävissä. Koira meni vasta toisella käskyllä maahan ja aloitti haukahtelun melkein heti, kun pääsin omalle paikalleni.
Jos paikkamakuu menikin hiukan pieleen, niin päätin jo siinä sitä haukkumista kuunnellessa, että en voi näyttää koiralle ärsyyntymistä. Kehuin sen sivulletulon jälkeen ihan normaalista ja siitä siirryttiin loppuihin tottisliikkeisiin. Kuutti sai kyllä joka ikisen haukahduksen anteeksi, koska tottis oli muuten tänään ihan älyttömän hyvä. Se piti kontaktin koko ajan ja itseasiassa paransi sitä vielä loppua kohden. Muutama kauneusvirhe siellä oli, ei esim. istunut yhdessä pysähdyksessä. Hihnassa seuraaminen erittäin hyvä ja vapaana seuraaminen tais olla erinomainen. Olen niin tyytyväinen, että meidän homma toimii taas ja mulla on koira, jonka kans on mukava treenata ja käydä siellä kokeissakin. Työtähän se vaatii edelleen ja ensi talven projekti on saada paikkamakuu rauhalliseksi ja hiljaiseksi, mikä ei välttämättä ole mikään helppo homma, mutta ei kuitenkaan mahdotonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti