sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tehokas sunnuntai

Hallikausi on käynnistynyt täydellä teholla, vaikka ulkona ei mikään talvi vielä olekaan. Tällä hetkellä sisätiloissa pyörii omien koirien kanssa maanantaisin agility Active Dog areenalla (Kuutti) ja sunnuntaisin on neljän koirakaverin kanssa vuokrattu oma hallivuoro koirakoulu Kisman hallista. Lisäksi parin viikon päästä alkaa torstaisin Vimpan rally-tokoryhmä Kisman hallissa. Normaalitalvena olen yleensä lunastanut oikeuden joko lappalaiskoirien vuorolle tai Opkyn vuorolle, mutta nyt taitaa olla jo toinen talvikausi tulossa ilman kyseisiä vuoroja.
 
Päivä alkoi noseworkin epiksillä. Kuutti ei millään muotoa ole siinä vielä koevalmis, mutta päätettiin ottaa treenin kannalta. Kyse oli koirakoulu Kisman järkkäämästä tapahtumasta, jossa mentiin koesääntöjen mukaan, mutta aina tehtävän lopuksi sai tehdä koiralle onnistumisen (olettaen ettei homma onnistunut sallitun ajan puitteissa). Epiksissä oli kolme rataa sisätiloissa, kukkapurkkirata, pahvilaatikkorata ja "normaali" sisäetsintätehtävä. Lisäksi ulkona oli ajoneuvoetsintä (pakettiauto ja kottikärry).Tehtävät osoittautuivat todella haastaviksi, osittain varmaan siksi, että sisäetsinnät järjestettiin koirahallissa. Toiminnan täytyy olla vahva ja ainakin jollakin tavalla ärsykekontrollissa, jotta koira pystyy paikasta riippumatta aloittamaan oikeanlaisen työskentelyn. Useammalla koiralla mm. koirahallin matto vei selvästi koiran ajatukset pois itse tehtävästä (näin kävi Kuutillakin) ja jotkut koirat eivät selkeästi missään vaiheessa oikein tienneet mitä olivat tekemässä. Kyseessä oli kuitenkin koirakoita, joista osa oli käynyt kokeissakin tässä lajissa. Kuutin suorituksiin olen silti tyytyväinen, vaikka yhdestäkään sisätehtävästä ei annetun ajan puitteissa (2 min) selvitty. Pahvilaatikoilla ja sisäetsintätehtävässä oltiin aika lähellä onnistumista.  Erityisen ilahtunut olen, että koira ei kuitenkaan tehnyt virheilmaisuja, vaikka selvästi turhautuikin tehtävien aikana. Kukkapurkeilla nähtiin yksi 2on 2off yritys, kun K yritti asetella takajalat kukkapurkin päälle 😆 Pahvilaatikolla koira selvästi teki töitä, mutta aika vaan ei riittänyt. Ulkoetsintä menikin sitten hienosti. Siinä yritti ensin tarjota haukkumista hajupilvessä, mutta tarkensi pyydettäessä ja ilmaisi hyvin. Kuutille on opetettu hajun ilmaisu aikoinaan hajuerottelutreeneissä purkkiradalla. Sen ilmaisu on passiivinen paikalleen jähmettyminen nenä mahdollisimman lähellä hajua. Tähän olen tyytyväinen, että olen sen opettanut silloin huolella ja lisännyt siihen kestoa riittävästi, jotta se erottu selkeästi muusta haistelusta. Näihin epiksiin osallistutaan kyllä jatkossakin.
 
Epiksien jälkeen jatkettiin omalla hallivuorolla samassa hallissa. Vimpa teki Sallan rakentamaa rally-rataa. Vielä on ohjaajalla hihnan käsittely hiukan hukassa ja jostakin täytyy hommata lyhyempi hihna. Lisäksi Vimpalle täytyy saada varmemmaksi saksalainen käännös ja takakautta sivulle tuleminen ennen, kuin voidaan korkata lajin kokeet. Lisäksi en millään meinaa muistaa, että siinä saa höpöttää koiralle ja kehua ja antaa vartaloapuja. Vimpa nauttii kuitenkin tästä lajisa ja uskon, että se nauttii vielä enemmän jos päästään tuosta "hihna"luokasta eteenpäin.
 
Kuuttikin käväisi vielä hallissa ja sen kans tehtiin alkulämmittelynä sama rally-rata vähän sinnepäin ja sen jälkeen naksuttelin sille jääviä. Voi että voi koiralle olla istumiskäsky vaikea suorittaa liikkeesstä. Sitä on selvästi tehty niin paljon muussa yhteydessä, että liikkeesstä asennon ottaminen näyttää olevan mahdoton tehtävä. Maahanmeno on varma ja seisominenkin onnistuu hyvänä päivänä. Kokonaisena liikkeenä seuraamisesta ei onnistu vielä muut kuin maahanmeno. Kokeiltiin hiukan extempore 2 kiloisen kapulan pitämistä. No huh, onhan se painava ja porokoiran pää painuu vinoon ihan väkisin :) Kokeilin myös miten Kuutti nostaisi sen vauhdissa maasta ja tein yhden kutsunoudon. Koirahan lähti tulemaan hyvin ja yritti napata kapulan siinä vauhdissa mukaan, mutta eihän se kakskilonen noin vaan nappaamalla siitä liikahtanut ja Kuutti ajautui ohi koko kapulasta. Palasi kuitenkin hakemaan sen, mutta kyllä se kantaminen näyttää siltä, kuin kapula painaisi ainakin tonnin. Lopuksi otettiin paikkamakuita parinkin koiran häiriköidessä, mutta eihän siitä näissä treeneissä saa pihaustakaan irti. Mikä tietenkin on ihan hyvä asia, se pystyy makaamaan hiljaa, mutta nyt pitää vaan jaksaa yleistää toimintaa ja lisätä matkaa, aikaa ja häiriötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti