sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Terveydestä ja tavoitteista



Kuutilla on ollut semmoista pientä vibaa kropassaan aina. Luusto on kunnossa, mutta rakenne on hiukan, nooh, epäergonominen. Pystyn lantionsa vuoksi takajalkojen liike on melko rajoittunut ja pitemmällä aikavälillä se vielä lyhenee ja aiheuttaa lihasjumeja sinne sun tänne. Kuutti ei kamalasti kroppaansa oireile (vielä), mutta olen nyt ottanut ohjelmaan sen säännöllisen huoltamisen + jumppaamisen, jotta pysyttäs jatkossakin edes jossakin kuosissa.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun K vuosikkaana sai ensimmäisen pääntärinä"kohtauksen". Laitoin lainausmerkit kohtaukseen, koska koira on kyllä ihan toimintakykyinen koko ajan, mitä nyt pää tärisee siinä sivussa. Toki käytiin ellillä ottamassa jos jonkinlaista koetta, mutta mitään selittävää tekijää ei löytynyt. Kohtauksia tuli seuraava puolen vuoden aikana aina muutaman päivän ryppäissä. Diagnoosiksi saatiin idiopaattinen pääntärinä eli ts. ei tiedetä mikä sen tärinän aiheuttaa. Alkuahdistuksen jälkeen päätin, että en stressaa sillä itseäni. Jos homma pahenee esim. epilepsiaksi, niin katsotaan sitten hommaa uusiksi. Koiraa itseään pääntärinä ei ole missään vaiheessa haitannut.

Kiikutin koiran kuitenkin osteopaatille, jotta saisin jonkinlaisen kuvan sen kropan tilasta. Osteopaatilla ilmeni, että niskan seutu oli pahasti jumissa ja nestekierrot oli estyneet. En itse usko, että tämä varsinaisesti selittäisi pääntärinää (joskin mikäpä minä sitä olen sanomaan mistä se johtuu). Pääntärinän seurauksena Kuutti käy kuitenkin säännöllisesti osteopaatilla ja se syö säännöllisesti B-vitamiinia (neurobion). Edellisestä tärinästä (jonka olen havainnut) on nyt kohta pari vuotta aikaa ja aika näyttää liittyikö se vain nuoren koiran elämään, vai tuleeko se vielä takaisin.

Tällä hetkellä, kun koiralla treenataan vähänlaisesti eli agilityä (1 treeni/viikko) ja maastolajeja, kroppa on suhteellisen ok. Olen kuitenkin lisännyt Kuutin ohjelmaan ihan perinteisen hieronnan ja fysioterapeutilta saadut jumppaliikkeet sekä venyttelyt. Venyttelyt ovat nyt kuuriluonteisesti päivittäiset, jotta nähdään olisiko sillä positiivista vaikutusta takaosan toimintaan. Fysioterapeutilla kävi ilmi, että Kuutilla ei varsinaisesti ole kipeitä jumeja, mutta sen lihakset ovat äärimmäisen kireät, mikä toki aiheuttaa liikkeen lyhenemistä ja lopulta myös ongelmia siellä lantion seudulla. Niinpä nyt venytellään päivittäin lonkankoukistajat, takareidet, etureidet ja lähentäjät. Nähtäväksi jää onko tästä mitään pysyvää hyötyä, mutta tuskinpa siitä mitään haittaakaan on. Lisäksi tehdään takaosaa vahvistavia jumppajuttuja.

Tästä päästäänkin sujuvasti ensi kauden tavoitteeseen. Nyt kun BH-koe saatiin suht onnistuneesti suoritettua, niin olen varovaisen toiveikas, että ensi kaudella voitaisiin korkata PK-kokeissakin. Mahdollisesti jälkikokeessa tai miksei hakukokeessakin. Haussa koevalmius on ehkä kauempana kuin jäljellä, mutta Kuutti on aikuinen koira, joten edetä voi nopeastikin, jos vaan koira muuten antaa myöten. Perjantai oli yllättäen itselläni vapaapäivä, joten ei muuta kuin maastotreeneihin ja kokeilemaan miten esineruutu ja alokasluokan jälki nyt loppusyksystä kulkevat.

Esineruutua ei varmaan koskaan aiemmin ole otettu täysikokoisena (täysleveänä) ja valmiit esineetkin on ollut ehkä kerran aikaisemmin. Se meni kuitenkin oikein hyvin. Kaksi pistoa ja kaksi esinettä ja koiralle tais jäädä vähän hinku käydä alueella vielä kerran eli oikein onnistunut treeni. Kuutti on niin virkistävä treenikaveri Vimpan jälkeen. K ei juuri kyseenalaista asioita maastossa. Jos kerta lähetetään johonkin suuntaan, niin sitten mennään. Aina ei toki näin ole ollut, mutta nyt asia on koiralle sillä tavalla selvä, että kyllä sieltä jotakin löytyy kun vaan tarpeeksi etsii.

Jälki aiheuttaakin sitten ehkä enemmän päänvaivaa. Jana oli ok ja nosto suorastaan hyvä, mutta esineet oli taas ihan turhia härpäkkeitä Kuutin mielestä tällä kertaa. Kyllä se on uskottava, että esineet (ja kepit) tulee olemaan se kompastuskivi aina ja niitä vaan pitää vahvistaa erikseen paljon. Esineethän oli alkukesästä ihan hyvällä mallilla, mutta nyt kun tässä on ollut kuukauden jäljestystauko, niin jälki sitten todellakin vei koiraa. No tietääpähän mitä treenata taas.

Tottiksesta vois kirjoitella ihan omankin päivityksensä, mutta lyhykäisyydessään siinä on aika paljon keskeneräisiä juttuja. Eniten töitä vaatii hyppynoudot, jäävät (lukuun ottamatta maahanmenoa) ja eteenmeno. Paikallolon ongelmista jo kirjoitinkin BH-postauksessa ja sen työstämisen olen jo aloittanut. Hiljaa olemista käydään toko-kokeissa testailemassa tässä talvikauden aikana. Kaikkea on siis kyllä jonkin verran tehty, mutta paljon on vielä tekemättä.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tehokas sunnuntai

Hallikausi on käynnistynyt täydellä teholla, vaikka ulkona ei mikään talvi vielä olekaan. Tällä hetkellä sisätiloissa pyörii omien koirien kanssa maanantaisin agility Active Dog areenalla (Kuutti) ja sunnuntaisin on neljän koirakaverin kanssa vuokrattu oma hallivuoro koirakoulu Kisman hallista. Lisäksi parin viikon päästä alkaa torstaisin Vimpan rally-tokoryhmä Kisman hallissa. Normaalitalvena olen yleensä lunastanut oikeuden joko lappalaiskoirien vuorolle tai Opkyn vuorolle, mutta nyt taitaa olla jo toinen talvikausi tulossa ilman kyseisiä vuoroja.
 
Päivä alkoi noseworkin epiksillä. Kuutti ei millään muotoa ole siinä vielä koevalmis, mutta päätettiin ottaa treenin kannalta. Kyse oli koirakoulu Kisman järkkäämästä tapahtumasta, jossa mentiin koesääntöjen mukaan, mutta aina tehtävän lopuksi sai tehdä koiralle onnistumisen (olettaen ettei homma onnistunut sallitun ajan puitteissa). Epiksissä oli kolme rataa sisätiloissa, kukkapurkkirata, pahvilaatikkorata ja "normaali" sisäetsintätehtävä. Lisäksi ulkona oli ajoneuvoetsintä (pakettiauto ja kottikärry).Tehtävät osoittautuivat todella haastaviksi, osittain varmaan siksi, että sisäetsinnät järjestettiin koirahallissa. Toiminnan täytyy olla vahva ja ainakin jollakin tavalla ärsykekontrollissa, jotta koira pystyy paikasta riippumatta aloittamaan oikeanlaisen työskentelyn. Useammalla koiralla mm. koirahallin matto vei selvästi koiran ajatukset pois itse tehtävästä (näin kävi Kuutillakin) ja jotkut koirat eivät selkeästi missään vaiheessa oikein tienneet mitä olivat tekemässä. Kyseessä oli kuitenkin koirakoita, joista osa oli käynyt kokeissakin tässä lajissa. Kuutin suorituksiin olen silti tyytyväinen, vaikka yhdestäkään sisätehtävästä ei annetun ajan puitteissa (2 min) selvitty. Pahvilaatikoilla ja sisäetsintätehtävässä oltiin aika lähellä onnistumista.  Erityisen ilahtunut olen, että koira ei kuitenkaan tehnyt virheilmaisuja, vaikka selvästi turhautuikin tehtävien aikana. Kukkapurkeilla nähtiin yksi 2on 2off yritys, kun K yritti asetella takajalat kukkapurkin päälle 😆 Pahvilaatikolla koira selvästi teki töitä, mutta aika vaan ei riittänyt. Ulkoetsintä menikin sitten hienosti. Siinä yritti ensin tarjota haukkumista hajupilvessä, mutta tarkensi pyydettäessä ja ilmaisi hyvin. Kuutille on opetettu hajun ilmaisu aikoinaan hajuerottelutreeneissä purkkiradalla. Sen ilmaisu on passiivinen paikalleen jähmettyminen nenä mahdollisimman lähellä hajua. Tähän olen tyytyväinen, että olen sen opettanut silloin huolella ja lisännyt siihen kestoa riittävästi, jotta se erottu selkeästi muusta haistelusta. Näihin epiksiin osallistutaan kyllä jatkossakin.
 
Epiksien jälkeen jatkettiin omalla hallivuorolla samassa hallissa. Vimpa teki Sallan rakentamaa rally-rataa. Vielä on ohjaajalla hihnan käsittely hiukan hukassa ja jostakin täytyy hommata lyhyempi hihna. Lisäksi Vimpalle täytyy saada varmemmaksi saksalainen käännös ja takakautta sivulle tuleminen ennen, kuin voidaan korkata lajin kokeet. Lisäksi en millään meinaa muistaa, että siinä saa höpöttää koiralle ja kehua ja antaa vartaloapuja. Vimpa nauttii kuitenkin tästä lajisa ja uskon, että se nauttii vielä enemmän jos päästään tuosta "hihna"luokasta eteenpäin.
 
Kuuttikin käväisi vielä hallissa ja sen kans tehtiin alkulämmittelynä sama rally-rata vähän sinnepäin ja sen jälkeen naksuttelin sille jääviä. Voi että voi koiralle olla istumiskäsky vaikea suorittaa liikkeesstä. Sitä on selvästi tehty niin paljon muussa yhteydessä, että liikkeesstä asennon ottaminen näyttää olevan mahdoton tehtävä. Maahanmeno on varma ja seisominenkin onnistuu hyvänä päivänä. Kokonaisena liikkeenä seuraamisesta ei onnistu vielä muut kuin maahanmeno. Kokeiltiin hiukan extempore 2 kiloisen kapulan pitämistä. No huh, onhan se painava ja porokoiran pää painuu vinoon ihan väkisin :) Kokeilin myös miten Kuutti nostaisi sen vauhdissa maasta ja tein yhden kutsunoudon. Koirahan lähti tulemaan hyvin ja yritti napata kapulan siinä vauhdissa mukaan, mutta eihän se kakskilonen noin vaan nappaamalla siitä liikahtanut ja Kuutti ajautui ohi koko kapulasta. Palasi kuitenkin hakemaan sen, mutta kyllä se kantaminen näyttää siltä, kuin kapula painaisi ainakin tonnin. Lopuksi otettiin paikkamakuita parinkin koiran häiriköidessä, mutta eihän siitä näissä treeneissä saa pihaustakaan irti. Mikä tietenkin on ihan hyvä asia, se pystyy makaamaan hiljaa, mutta nyt pitää vaan jaksaa yleistää toimintaa ja lisätä matkaa, aikaa ja häiriötä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

BH-koe ja muuta tottisjuttua


Tottis on Kuutin kans tuottanut harmaita hiuksia (jos niitä nyt enempää voi tulla) pitemmän aikaa. Kuutin kans pyrin välttämään ne virheet mitkä tuli tehtyä mm. Vimpan kans. Muuten hyvä suunnitelma, mutta Kuutti ja Vimpa ovat luonteeltaan valovuosien päässä toisistaan, joten samojen virheiden tekeminen on käytännössä mahdotonta.
Kuutti on huomattavasti toimintakykyisempi ja vilkkaampi koira kuin Vimpa ja alkukoulutus olikin Kuutin kans melko helppoa. Se on ahne ja periaatteessa leikkikin sujui nuorena aika hyvin. Kuutin ollessa reilu vuosikas, jopa ihan arvostettu tottiskouluttaja sanoi, että ilman muuta lelupalkkaus, kun leikkii niin hyvin.
Kuutin kans hommat sujui pari vuotiaaksi asti helposti ja kerkesin jo ilahtua, että kerrankin on koira, jonka kans on kiva treenata ja varmaan kokeissa käyminenkin on kivaa. No väärässä olin. Kun Kuutti aikuistui, niin homma levisi käsiin. 2,5 vuotiaana se oli jo niin häiriöherkkä, että treenitkin tuotti tuskaa, saatikka kisatilanteet. Homma meni tahtojen taisteluksi, joka laski motivaatiota jne. Lopun voi arvata. Vuosi sitten lappalaiskoirien erkkarissa Torniossa tapahtui sellainen pohjanoteeraus, että sieltä oli vain yksi tie ja se oli ylöspäin. Yhtäkkiä mulla oli käsissä täysin ympäristön (koira)häiriötä kestämätön uros, joka oli valmis tappelemaan kaikkien kans, jotka sitä vaan ehdotteli.
Onneksi Tornion episodi oli syksyllä ja meille oli tulossa erilainen talvikausi mm. muutto Ruotsiin joksikin aikaa. Samaan aikaan aloitettiin agility, mikä on auttanut yhteistyöhön ihan hurjasti ja siedättänyt koirahäiriöön hyvin. Tämän vuoden helmikuussa Kuutti tuli melkein kuukaudeksi meidän mukana Göteborgiin ja sai mahdollisuuden olla ainoana koirana ja asua keskellä kaupunkia. Göteborgissa treenattiin paljon olemista vilkkaissa paikoissa ja kuljeskeltiin muuten vaan pitkin ja poikin.
Ehkä ratkaisevin ahaa-elämys tapahtui luopumiskurssilla, jolla käytiin Suomeen paluun jälkeen. Luopuminen on asia mitä olis tämän koiran kans pitänyt tehdä jo pennusta asti paljon enemmän. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Loppukeväästä käytiin tekemässä hallissa tokon alokasluokassa ykköstulos ja olin ihan tyytyväinen koiran tekemiseen.
Paikkamakuu on ollut Kuutille ehkä kaikkein vaikein asia opettaa. Nuorena se makas siellä kuin vetelä makrooni ja ei toivoakaan mistään tarkkaavaisesta ilmeestä. Kun Kuutti saavutti sen kahden vuoden iän, niin alkoi paikkamakuussa aivan uudet ongelmat. Rivissä ei enää ahdistumatta voinut maata, josta seuras vinkumista, liikkumista yms. Lopulta se lähti alokasluokan kokeessa paikkamakuusta, koska viereinen uros oli niin ahdistava. Onneksi Kuutti ei yksin (ilman minun tukea) haasta toisia koiria ja paikkamakuustakin hiipi mamman jalkoihin. Edelleen paikkamakuu on vaikea. Välissä sain jo sen sille mallille, ett koira makaa hiljaa, mutta se edellytti sen, että ohjaaja on kasvot koiraan päin. Pelastuskoiraliiton maastokokeiden paikkamakuutreenit sai taas nousemaan esiin vanhan ongelman eli ääntely tuli takaisin. Minun kieltäminen on koiralle siinä tilanteessa melkein palkka, joten hommaa on ratkottu apparin avulla, joka kieltää haukkumisen. Tämä toimi hyvin, hetken.
Henkilön Päivi Latvalehto kuva.
BH Pilvipolun Sompion Letto

Ilmoitin Kuutin hiukan extempore tämän päiväiseen BH-kokeeseen. Liikkeethän Kuutti osasi, mutta tiesin, että paikkamakuu saattaisi tuottaa ongelmia. Makuutin sitä kotona ja muuallakin rauhallisissa paikoissa ja sain hiljaisia paikkiksia. Häiriössä kuitenkin edelleen haukkumista ilmeni ja sitä treenattiin apparin avulla ja saatiinkin suht hiljaisia settejä. Pelkäsin hiukan etukäteen, että treenikerrat ei riitä ja siinä olin oikeassa. Tämän päiväinen paikkamakuu oli muuten kyllä hyvä eli paikallahan se pysyy, mutta sitä asiaa oli taas Kuutilla ihan liikaa. Haukkuminenhan loppui toki kuin seinään, kun sain luvan kääntyä koiraa kohti J
Meillä siis kävi hiukan huono arpaonni eli jouduttiin ekana paikkamakuuseen ja yritin viritellä koiraa aika maltillisesti ja sainkin sen tosi hyvässä mielentilassa ilmoittautumiseen saakka. Siinä kävi sitten niin, että jossain lähistöllä rähähti koira ja Kuutti reagoi siihen jostain syystä aika voimakkaasti ja äänteli jos siinä ilmon yhteydessä. Siinä ei paljon ollut enää tehtävissä. Koira meni vasta toisella käskyllä maahan ja aloitti haukahtelun melkein heti, kun pääsin omalle paikalleni.
Jos paikkamakuu menikin hiukan pieleen, niin päätin jo siinä sitä haukkumista kuunnellessa, että en voi näyttää koiralle ärsyyntymistä. Kehuin sen sivulletulon jälkeen ihan normaalista ja siitä siirryttiin loppuihin tottisliikkeisiin. Kuutti sai kyllä joka ikisen haukahduksen anteeksi, koska tottis oli muuten tänään ihan älyttömän hyvä. Se piti kontaktin koko ajan ja itseasiassa paransi sitä vielä loppua kohden. Muutama kauneusvirhe siellä oli, ei esim. istunut yhdessä pysähdyksessä. Hihnassa seuraaminen erittäin hyvä ja vapaana seuraaminen tais olla erinomainen. Olen niin tyytyväinen, että meidän homma toimii taas ja mulla on koira, jonka kans on mukava treenata ja käydä siellä kokeissakin. Työtähän se vaatii edelleen ja ensi talven projekti on saada paikkamakuu rauhalliseksi ja hiljaiseksi, mikä ei välttämättä ole mikään helppo homma, mutta ei kuitenkaan mahdotonta.