perjantai 22. syyskuuta 2017

Tavoitteista

Harrastavien lappalaiskoirien facebook-ryhmässä oli kyselyketju harrastamisen tavoitteista. Onko tavoitteet konkreettisia vai jotakin epämäärisempää, minkä kuvaaminen koulutustunnusten tms. avulla on hankalaa.

Vuonna 2000 kun ensimmäinen oma koira Kusti oli todellisuutta, en ajatellut kamalasti tavoitteita. Olin miettinyt, että koiran kans olisi kiva tehdä mm. leppoisia metsälenkkejä. Koiran ollessa vuosikas tajusin, että omat taidot ei ehkä riitäkään sen kouluttamiseen. Kustin kans osallistuttiin jos jonkinmoiseen koulutukseen, joita järjestettiin kuplahalleissa, maneeseissa ja koulujen pihoilla. Vaikeuksia oli paljon, eikä vähiten siksi, että koira oli saanut elellä tärkeimmät kehityskaudet aikalailla pellossa.

Lopulta päädyin pelastuskoiratoimintaan mukaan ja vuosia ainoa tavoite oli kouluttautua pelastuskoiraohjaajaksi ja kouluttaa koira hälykelpoiseksi pelastuskoiraksi. Ajat olivat silloin toiset ja esim. VIRTA-tarkastusta ei ollut olemassa. Kusti oli tavallaan helppo koira. Se oli rohkea, avoin ja jumalattoman ahne. Henkilöhaun ja jäljen kouluttaminen ei varsinaisesti ollut vaikeaa, mutta hallinta oli meidän kompastuskivi. Kokeiden tottelevaisuus ei mielestäni kauheasti mitannut hallintaa, ne oli Kustin mielestäkin sirkustemppuja, joita kannatti palkan toivossa suorittaa. Tavoitteet saavutettiin sikäli, että koirasta tuli hälykelpoinen, samoin ohjaajasta. 

Vimpan tullessa 2011 taloon suunnitelma oli selvä, Vimpasta tulisi myös pelastuskoira. No Vimpan kouluttaminen ei ollutkaan niin helppoa ja monet kerrat olin aika epätoivoinen meidän edistymisen suhteen. Oikeastaan vasta sen jälkeen kun päästin irti pelastuskoiratavoitteesta, meidän yhteistyö alkoi toimia paremmin. Vimpa vaan ei kestä painetta ja varsinkaan se ei kestä painetta ohjaajan suunnalta. Tällä hetkellä olen saavuttanut sen kans paljon enemmän, mitä osasin edes kuvitella pahimmassa lamaannuksen vaiheessa. Siihen tarvittiin ulkopuolista silmää ja aika paljon peiliin katsomista, ennen kuin hommat alkoi sujua. Vimpan myötä kiinnostuin ottamaan selvää koiran kouluttamisesta syvemmin ja löysin itseni mm. kouluttamasta kanoja naksun avulla. Vimpan kanssa tavoitteita on edelleen. Tokossa olisin mielellään edennyt sen kanssa ylempiinkin luokkiin, mutta pohjatyö sen tyyppiseen suorittamiseen on tehty alun perin ihan väärin ja nyt myöhemmin olen kokenut sen melko vaikeaksi. Nykyisin Vimpa kuitenkin nauttii treenaamisesta, mikä ei aina ole ollut itsestään selvää. Sen pitäisi riittää. Toisaalta oman motivaation kannalta olisi kiva, jos olisi laji, jossa voisi käydä kokeissa. Niinpä me nyt aloitellaan rally-tokoon tutustuminen ja katsotaan kuinka siinä meille käy.

Kuutti onkin sitten oma lukunsa. Tavallaan se on taas helpompi koira. Se on huomattavasti toimintakykyisempi ja tavallaan ahneempikin koira kuin Vimpa, mutta sen häiriöherkkyys on ihan omaa luokkaansa. Ensimmäinen vuosi-kaksi meni meillä oikein hyvin ja aloin jo hiukan elätellä toiveita, josko nyt olisi koira, jonka kanssa esim. kisaaminen ei olisi aivan katastrofi. No lopulta meidän kokeissa käymisen aloitus oli aika lähellä katastrofia ja palautti kyllä monissa asioissa homman lähtöruutuun. Onneksi ikä on tasoittanut Kuuttia ja olen oppinut paremmin ymmärtämään sen mielenliikkuja. Luopumistreenien aloittaminen ja luopumisen ajatuksen sisäistäminen ohjaajana oli yksi käännekohta. Tässä kohtaa tarvittiin taas sitä ulkopuolista silmää (kiitos Koiraamolle). Kuutin päähän mahtuu niin paljon ympäristön häiriötä kerralla, että siitä ei ihan kieltämällä ole selvitty. Vieläkin tulee notkahduksia tämän suhteen ja harmittelen aika usein, etten tajunnut aloittaa systemaattista luopumistreeniä jo silloin kun Kuutti muutti meille kahdeksanviikkoisena. Välillä tuntuu, että ei olla saatu mitään aikaiseksi, mutta toisaalta olen saavuttanut koulutuksellisesti Kuutin kanssa asioita enemmän kuin muiden mun koirien kanssa. Työmaata riittää, mutta Kuutin kohdalla uskallan miettiä tavoitteitakin. Toisaalta kaikki on niin pienestä kiinni. Yhtenä päivänä voi tapahtua esim. koiran terveydessä sellaista, että kaikki tavoitteet voi unohtaa. Sitä on kuitenkin turha etukäteen pelätä, eikä sitäkään kannata pelätä ettei koskaan saavuta tavoitteita. Tärkeää ei ole se päämäärä vaan se matka (kammottava klisee, mutta niin totta). 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Agility

Pitkään ajattelin, että agility ei ole minun laji. Olen eri koirien kanssa käynyt lajin alkeiskursseja vuosien varrella ja homma on aina hiipunut syystä jos toisesta. Lopettamisen syitä on ollut mm. räkyttävä koira (en saanut sitä hiljaiseksi), koiran luuston osoittautuminen rikkinäiseksi, koiran haluttomuus koko lajiin jne. Niinpä kun aloitin Kuutin kans agilityn alkeiskurssin, olin jo valmiiksi varautunut ongelmiin.

Kuutin suurin ongelma yhteiskoulutuksissa on välillä sen älytön reaktiivisuus suhteessa toisiin koiriin. Tämä tulee esille nimenomaan uusien koirien kanssa. Vanhojen tuttujen kanssa treenaamisessa ei ole mitään ongelmaa. Se ei kykene kestämään toisten koirien kiihtymystä millään, vaan menee siihen helposti mukaan. Onneksi agilityn alkeiskurssi oli hallissa, missä olimme treenanneet tottista jo pitempään, joten paikka sinällään ei ollut kiihdyttävä. Alkeiskurssi osoittautui lopulta leppoisaksi puuhasteluski ja koirat olivat suhteellisen rauhallisia, joten Kuuttikin oli.

Noin vuosi sitten päätin, että haluaisin oikeasti oppia agilitystä jotakin ja hakeuduin maksullisiin treeniryhmiin Active Dogille. Tämä tarkoitti uutta hallia ja paljon uusia (ja kiihkeitä) koiria samaan aikaan samassa hallissa. Tämä on ollut Kuutille todella opettavaista. Varsinkin kaikki odottelut oli alussa ihan myrkkyä, samoin kohtaamiset hallin kapeilla käytävillä jne. Mutta niin vaan se on lopulta oppinut/siedättynyt. Ei se maan hiljaisin ole vieläkään ja varsinkin nyt, kun agility hauskuus on Kuutille vasta avautumassa, ääntä saattaa lähteä joissakin tilanteissa.

Olen kokenut agilityn todella hyväksi lajiksi koiran ja ohjaajan suhteen parantamiseen ja koiran häiriönsietokyvyn lisäämiseen. Ja mikä parasta myös ohjaajan aivot saavat jumppaa kaikenlaisen uuden oppimisen myötä. Kävin kesällä muutaman kerran rata- ja menttaalivalmennuskurssin Minna Martimon ohjauksessa ja siellä asetettiin tavoitteet meidänkin agilityuralle. Virallisesti on tavoitteena, että vuoden päästä Kuutti (ja minä) olisimme molemmat valmiita korkkaamaan kisauran. Nähtäväksi jää, miten siinä onnistumme.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Hakuhommia

Olen Kuutin kanssa käynyt kohta vuoden verran pk-hakutreeneissä. Ajatus oli, että tälle koiralle voisi opettaa ihan oikean hakuradalla risteilyn. Pelastuskoirahommissakin toki on hyötyä, että koiran voi lähettää johonkin, mutta varsinaisesti etsintää ei ole järkevää koko aikaa tehdä risteilemällä.

Alku oli helppoa. Kuutti on kohtalaisen ahne  ja tykkää juoksemisesta. Aloitettiin muistaakseni haamuilla ja siitä pidennettiin mielikuvaa. Ilmaisua olin treenannut sen kanssa erikseen jo pitemmän aikaa. Siinä vaiheessa kun ilmaisua alettiin liittämään pistoihin alkoi ongelmia. Ilmaisun aloittaminen oli hankalaa ja mietin jo, että motivaatio ei ole riittävä. Palkkausta mietittiin myös. Kuutti palkkautuu ruuasta, mutta leikkimisestäkin se periaatteessa tykkää. Vieraan kanssa leikkiminen osoittautui kuitenkin hankalaksi ja koira otti leikin vähän liian tosissaan, mistä seurasi ihan turhaa painetta koko touhuun. Välillä sain päähäni, että koiran pitäisi kohdistaa haukku maalimiehen jalkoihin. Tästä treenattiinkin muutama treeni sillä seuraukseklla, että koiran motivaatio koko tekemiseen huononi.

Lopputulema on se, että Kuutti haukkuu lähellä, mutta ei koske maalimieheen ilmaistessaan. Muutama työtapaturma on sattunut ekoilla maaleilla eli on saattanut kuonolla koskettaa ennen ilmaisun aloittamista. Päädyin palkkaamaan koiran jatkossa aina ruualla ja se saa kohdistaa haukkunsa mihin kohtaan maalimiestä haluaa. Tämän seurauksena homma on alkanut rullaamaan ja koiran motivaatio on selkeästi kasvanut tämän loppukesän aikana. Lisäksi on otettu ns. lopetuspalkaksi se, että Kuutti saa viimeiseltä maalilta juosta keskilinjalle syömään vielä lisää ja tämä on osoittautunut ihan huippujutuksi koiran mielestä.

Eilisissä hakutreeneissä kokeiltiin ensimmäistä kertaa tyhjää pistoa ja hiukan hirvitti saanko sitä pois sieltä lainkaan. Ensin otettiin kaksi pistoa, joissa oli maalimies ja kolmas oli tyhjä. Jouduin kutsumaan useamman kerran ja koira tais pari kertaa juosta takalinjaa edestakaisin ennen kuin uskoi :) Mutta hienosti se tuli lopulta keksilinjalle, josta lähetin sen toiselle puolelle, jossa maalimies oli palkkana. Tästä on hyvä jatkaa hommia.

Pk-haun lisäksi käyn Kuutin kanssa pelastuskoiratreeneissä kerran viikossa. Siellä on treenailtu jälkeä ja hakua vaihdellen. Näistä treeneistä on tullut poissaoloja aika paljon. Kuutti on kuitenkin käynyt mm. raunioilla, rakennuksissa ja muissa erityistreeneissä treenailemassa hakuhommia. Sen perusteella uskalsinkin sen ilmoittaa Pelastuskoiraliiton haun peruskokeeseen. Koe oli viime viikonloppuna ja meni hienosti läpi. Kävimme muutama viikko sitten myös saman liiton jälkikokeessa, joka kaatui tällä kertaa takajälkeen. Siitä joskus oma päivityksensä..

Päivitystä ja luonnetestiä

Jospa taas yritetään aloittaa blogin kirjoittelu. Alunperin oli blogissa tarkoitus kirjoittaa viime talvena vietetystä ajasta Ruotsissa, mutta se jostain syistä jäi. Jospa tätä nyt jatkossa käyttäisi vaikka treenipäiväkirjatyyppisesti.

Kuutti on tänä kesänä käynyt parissa Pelastuskoiraliiton kokeessa, jäljen ja haun peruskokeissa. Jälkikoe kaatui takajälkeen, mutta hakukoe läpäistiin hienosti. Nyt jatketaan kohti haun loppukoetta, mutta sen aika on vasta ensi kaudella. Loppusyksy menee Kuutin kanssa valmistatutuessa BH-kokeeseen. Samoin agilitytreenit Kuutin kanssa jatkuvat. Agilityn etenemistä hidastaa tässä vaiheessa selkeästi eniten ohjaajan osaaminen, mutta olen kokenut agility meille oikein hyväksi yhteistyötreeniksi.

Vimpa on ollut aikalailla toimetonna. Viime kevään penkinalle menneen avoimen luoka toko-kokeen jälkeen ei ole kamalasti ollut tavoitteita. Yksi ykkönenhän meillä avoimesta jo on, mutta en taida sen kanssa voittajan liikkeitä alkaa edes harjoitella. Taidetaan vaihtaa lajia rally-tokoon tai johonkin muuhun Vimpan mielestä kevyempään tekemiseen. Lisäksi Vimpan kohdalla on se ikuisuussuunnitelma aloittaa sen kanssa mejä-treenit.

Molemmat koira lisäksi suoritti alkukesästä nose workin hajutestin hyväksytysti. Kuutilla voisi olla mahdollisuuksia kehittyä tässä lajissa ihan kilpailukuntoon, kunhan saisin tehtyä jonkinlaisen suunnitelman treeneistä. Vimpalta laji sujuu myös, mutta kokeessa luultavasti paineistuu ehkä liikaa.


Kuutti kävi viikko sitten luonnetestissä ja hiukan jännitin etukäteen, mitä sieltä tuleman pitää. Etukäteen osasin joitakin asioita arvata, eikä suuria yllätyksiä tullut. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kaikki osa-alueet oli plussalla. Tuomarin mukaan tämän koiran heikoin lenkki on sen luoksepäästävyys, joka ei ole puhtaasti avoin. Jo alkuleikissä tuomari tokaisi, että tässäpä on tosikko koira, jolle huumorintajua on annettu ehkä teelusikallinen 😊 No kaikesta tosikkoudesta, härväämishalusta ja dominanssipyrkimyksistään huolimatta Kuutin terävyys on kuitenkin pientä ja mikä tärkeintä sillä ei ole jäljelle jäävää hyökkäyshalua. Toimintakyvyn olen tiennyt sillä olevan ihan ok, mutta kyllä se silti ilahdutti, että Kuutti sai siitä +2 hyvä.
 
Kuva Taru Vallius
 


















Luonnetesti 9.9.2017, Haukipudas, Jokelan koulu
Tapio Knuutinen & Leena Berg

Toimintakyky: +2 hyvä
Terävyys: +1a pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +2b kohtuullisen pieni
Hermorakenne: +1a hieman rauhaton
Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukaukset: +++ laukausvarma

Kokonaispisteet: 157